Tinnituksen tutkiminen

Lääkärin tulisi pyrkiä selvittämän tinnituksen mahdollinen syy, luonne ja häiritsevyys. Tinnituksen alkamistapahtuma mahdollisine melualtistuksineen on erityisen tärkeä tuntea. Tinnituksen luonteen selvittämiseen kuuluu kuultavan äänen tai äänten laatu: äänenkorkeus, jatkuvuus, vaihtelu, kuuluuko korvassa, korvissa tai päässä. Tinnituspotilaan tutkimiseen kuuluu lisäksi korvien tutkimus sekä kuulonmittaus ainakin seulonta-audiometrilla, sillä noin puolella tinnituspotilaista on myös kuulovika. Jos kuulokäyrässä on poikkevaa, potilas on syytä lähettää tarkempaan tutkimukseen, johon tulisi kuulua puhdasääniaudiogramma ja epämiellyttävyyskynnys sekä tinnitusanalyysi (voimakkuus, äänentaajuus).

Lisätutkimuksina voidaan käyttää kaikututkimuksia eli otoakustisten emissioitten mittausta, aivorunkovastemittausta ja elektrokokleografiaa. Hankalissa tapauksissa kannattaisi suorittaa aivojen, sisäkorvan ja kuulohermo ja mahdollisesti kaulan verisuonten magneettitutkimus.

Ääniyliherkkyys eli hyperakusia

Hyperakusia on ylimääräistä herkistymistä kaikille jo kohtalaisenkin voimakkaille äänille (70-80dB HL). Hyperakusiasta kärsivät henkilöt usein käyttävät kuulonsuojaimia jo tavallisessa katumelussakin. Kuulo on yleensä mitattuna normaali tai jopa normaalia parempi. Epämiellyttävyyskynnys (LDL, loudness discomfort level) on useimmiten selvästi alentunut. Rekisteröitäessä otoakustisia emissioita todetaan usein hyperaktiivista ulkokarvasolutoimintaa. Stapediusrefleksin mittaamisessa ja aivorunkoaudiometriassa käytettävät äänenvoimakkuudet ovat potilaalle sietämättömän kovia.
Hyperakusiassa lienee kyse auditiivisen prosessoinnin sentraalisesta hairiöstä. Noin puolet tinnituspotilaista kärsivät myös hyperakusiasta ja heillä usein juuri hyperakusia onkin suurin vaiva.